Hieman historiaa.....

On haasteellista lähteä kertomaan Kennel Foogelin historiaa, koska viimeisen 30 vuoden aikan on tapahtunut niin monen monta asiaa. Lyhyesti kerrottuna kaikki alkoi siitä, kun lukio iässä Sinikan äiti Aili päätti, että hevosharrastus on tyttärelle liian vaarallinen ja tarjoutui ostamaan Sinikalle koiran. Tämä koira oli musta cockerspanieli Issuli, jonka kanssa Sinikka teki kaikki mahdolliset ja mahdottomat virheet jota koiran kasvattamisessa voi tehdä. Mutta innostus koiraharrastukseen kuitenkin heräsi. Hieman myöhemmin Sinikka tapasi sitten elämänsä miehen Jukan. Heräsi ajatus toisesta koirasta, mutta Jukan mielestä cockerspanieli oli liian pieni, joten perheeseen liittyi aivan mahtava persoona Helga, Helga of Forestfire. Helga oli monien vuosien ajan erityisesti Jukan silmäterä, se kilpaili erittäin menestyksekkäästi metsästyskokeissa ja tokossa. Ensimmäinen Foogel pentue syntyi Helgalle vuonna 1978. Pentueen isä oli legendaarinen Mompesson Fisherman.


Jukka ja Helga

 

Vuoden 1980 paikkeilla alkoi hiljaiselo koirarintamalla. Tähän syyllinen oli pieni prinsessa, joka synty joulukuisena päivänä ilostuttamaan Sinikan ja Jukan elämää ja myöhemmin sai kasteessa nimen Senja. Kolme vuotta myöhemmin syntyi pikku prinssi Simo. Näihin aikoihin koirat olivat tietysti myös oleellisia ja rakkaita perheenjäseniä, "Helga" Helga Of Forestfire ja "Monza" Foogel Photomodel. Asuinpaikkana oli Raisio. Vuonna 1987 kypsyi ajatus maalle muutosta ja perhe muutti Alastarolle pitämään Jukan kotitilaa, jossa tuolloin kasvatettiin possuja ja viljeltiin maata. Helgasta ja Monzasta oli jo aika jättänyt ja samoihin aikoihin muuton kanssa englanninspringeri "Elli" Arrant Electra tuli vauhdittamaan elämäämme. Hieman myöhemmin muutti Englannista cockerspanieli "Esteri" Rosaday The Tiller Girl. Vuosien mittaan olemme kasvattaneet joitain cockeri pentueita, menestyksekkäimmäksi cockerikasvatiksemme voisi sanoa Esterin pojan Toomaksen, Foogel Tiger Dance.

Aktiivinen koirien kanssa harrastaminen oli siis ollut vähäisempää koko 1980-luvun, kunnes vuonna 1990 Senja ilmoitti, että hän haluaa lähteä näyttelyihin ja lisäksi junior handler kisoihin. Ja mitä muuta Sinikka pystyikään tekemään, kuin suostumaan. Tämän hetkeen jälkeen emme ole taakse katsoneet koiraharrastuksen saralle vaan aktiivinen innostus on jatkunut tuosta päätöksestä tähän päivään.


Senja & Elli


Vuosi 1996 oli monin tavoin käänteentekevä koiraharrastus rintamallamme. Tammikuussa muutti jo pitkään haaveiltu springerin pentu meille, "Hilda" Kans &Fin&Dk&It Mva PohjV-01 Adamant's Estee Lauder. Senja kilpaili noihin aikoihin hyvin aktiivisesti ja menestyksekkästi junior handler kilpailuissa, joten nuoren tytän unelmien täyttymys oli saada käsiinsä Hildanlainen koira. Emme edes epäile, että joku koira voisi joskus tulevaisuudessa vielä muodostua meillä näin erityiseksi mitä Hilda oli. Se oli suuri persoona ja aivan mahtava näyttelykoira ja lisäksi se synnytti aivan mahtavia jälkeläisiä! Etenkin Senjalle Hilda oli kaikki kaikessa ja tulee hänen sydämessään aina olemaan!

Seuraavaksi hyvin oleelliseksi vuodeksi voisi sanoa vuoden 1999. Tuo oli vuosi jolloin Senja kirjoitti ylioppilaaksi.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Senja lähti ensin 2 kuukaudeksu työskentelemään Tanskaan Petit Basset Griffoen Vendeen kenneliin Morebess, koska tuohon aikaan kyseinen rotu oli Senjan erityisen suuren kiinnostuksen kohteena. Tanskassa Senja tutustui suomalaisen ystävänsä ystävään Sarah Brandesiin. Näihin aikoihin ei siis vielä ollut tietoakaan lagotoista! Tanskassa olleessa kypsyi myös ajatus toteuttaa suuri unelma ja lähteä Italiaan työskentelemään ammattihandlereille. Vielä kun handlerit Mia Ejertad ja Thomas Wastiaux ottivat tarjoukseni työskennellä heidän kanssaan hihkuen vastaan, mikään ei voinut estää Senjaa tarttumasta suureen unelmaansa. Heti seuraavalla viikolla ylioppilasjuhliensa jälkeen Senja lensi ensin Tanskaan ja sieltä matkasi Euroopan halki Mian ja Thomasin kanssa Toscanassa sijaitsevaan pieneen Rufinan kylään. Vuorten rinteellä, keskellä Chiantin-viinitarhoja sijaitsi upea koirakeskus ja edessä oli unohtumaton aika Euroopan voitokkaimpien näyttelykoirien keskellä. Yksinäistä koirista otti kuitenkin heti Senjan sydämestä erityisen paikan, pieni kikkara ja aina niin iloinen lagotto "Vid" Vid Delle Farnie.


Vid & Senja

Senja tutustui hyvin nopealla tahdilla tähän ihastuttavaan rotuun Italiassa. Senja kiersi Mian & Thomasin kanssa näyttelyissä lähes joka viikonloppu ja näki useampia lagottoja. Ei kulunut aikaakaan, kun hän oli varannut jo oman lagoton pennun! Samassa talossa asuivat tuolloin myös "Torny" Tornado Dishifrasa ja Toffe, joista vasta paljon myöhemmin tuli meidän koiria.
Aika Italiassa oli hyvin opettavaista ja kasvattavaa. Työskentely ammattihandlerien assistenttina on todellakin rankkaa, tai sen voi ottaa tietysti monella tavalla. Senjan asenne oli ottaa irti tuosta ajasta kaikki mahdollinen liittyen koirien näyttelyttämiseen, kouluttamiseen, esittämiseen, trimmaamiseen, kasvattamiseen jne. Ja tämä kaikki oli todella sen arvoista. Mia on aikoinaan kasvattanut maailmankuuluja Steadlyn Collieita, joten myös kasvattamisasioihin syvälliset keskustelut Mian kanssa antoivat erityistä pohjaa. Lisäksi Mia opetti nöyryyttä ja hän painotti sitä, että myöntämällä omat heikkoutensa aina ja ajattelematta koskaan olevansa missään täydellinen oppiin eniten. Tuo on ehkä paras oppi mitä koskaan olemme saaneet!
Senjan tarkoitus oli aluksi olla Italissa kesä. Sitten puoli vuotta, vuosi ja lopulta Senja asui Italissa 1,5 vuotta. Hän kiersi kaikki viikonloput näyttelyissä ympäri Eurooppaa ja kohtasi uskomattoman määrän mahtavia koiraihmisiä. Viikot kuluivat kaikenrotuisten koirien kanssa puuhaillessa Rufinassa.
Mutta se tärkein ja mahtavin asia jonka tämä reissu antoi, oli lagotot! Todellinen italialainen rakkaus tätä mahtavaa rotua kohtaan!

Tarina jatkuu.............. Mitä vuosittain onkaan sitten tapahtunut tästä lähtien? Nyt alkuun pelistetyssä muodossa ranskalaisilla viivoilla, ehkä joskus myöhemmin oikeana tarinana!

Vuosi 2000

- Ensimmäinen lagottomme muuttivat Suomeen. Senja matkasi Milanon maailman näyttelystä Suomeen kesälomalle ja toi mukanaan tuolloin kaksi vuotiaat Fin&Dk Mva KBHV-00 Toffe ( Kim - Assia Delle Farnie) ja veli Fin& Gbz & Dk & Lux &Esp Mva PMV-01 Tornado Dishifrasa "Torny". Kumpikin näistä oli asustellut samassa paikassa Senjan kanssa jo pidempään ja Senja oli ihastunut niihin koirina, joten kun pitkien keskustelujen jälkeen saimme mahdollisuuden tuoda nämä nuorukaiset Suomeen, emme epäilleet hetkeäkään.

- Myöhemmin joulukuussa Senja palasi Suomeen ja toi mukaan ensimmäisen lagottomme "Stellan" Cry Out Stella Cometa ( Vid Delle Farnie - Toffe). Stella siis muutti Senjan luo Italiassa jo vuoden 1999 lopussa.

- Senjan uusi maskotti, Löwchen "Ferris" Int&Fin&Dk&N Ch Chic Choix Faquire D'Orient liittyi myös joukkoomme ja muutti kesällä 2000 Senjan mukana Italiaan.

- Hyvin pitkään odotettu springeripentue syntyi "Hildalle" Int&Fin&Dk&It Ch Adamant's Estee Lauderille. Isänä pentueessa oma englannin tuontimme Fin Ch Strathnaver Hells Angel "Magnus".

Vuosi 2001

- Tämä on vuosi jolloin syntyi ensimmäinen lagotto pentueemme. Jo Italiassa Senja ihastui pentuna Dk&S Cry Out Italian Style (Vid Delle Farnie - Birba) "Tumnus" lagotto herraan, joka muutti Tanskaan Sarah Brandesin luo. Luonnollisesti valitsimme Toffen sulhaseksi Tumnuksen.

Vuosi 2002

Jatkuu...päivitys kesken!