Raduno Nazionale del C.I.L. & Prova Attitudinale di Cerca del Tartufo
Volta Mantovana ( Mantova) Italia 9.-10.4.2005

Mikä olisikaan ihanampi tapa viettää keväinen pidennetty viikonloppu kuin lähteä keväiseen Italiaan ja siellä järjestettävään Lagottojen kevät erikoisnäyttelyyn eli radunoon sekä tryffelikokeeseen? No, tällainen reissu tuli toteutettua Länsiön Terhin ja Juhan kanssa ja haluan tässä jakaa hieman kuvasatoa kaikkien lagottoihmisten kanssa ja kertoa omia mielipiteitäni ja kommenttejani matkasta ja italialaisista koirista.

Oli jälleen aivan uskomattoman mahtavaa päästä näkemään italialaisia lagottoja runsaan vuoden tauon jälkeen. Lähdimme matkaan perjantai aamulla aikaisin. Lensimme Milanoon, josta vuokrasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti Veronaa, jossa majoituimme viikonlopun ajan. Matkalla poikkesimme entiseen kotikaupunkiini Bergamoon pizzalle maailmanparhaaseen Pizzeria Francoon. Oi miten ihana oli jälleen olla Italiassa! Asustelimme siis viikonlopun Veronassa, johon ehdimme tutustua paremmin perjantai iltapäivänä ja launtai iltana. Launtai iltapäivänä ehdimme myös vierailla Garda-järvellä Sirmionen aivan ihastuttavassa vanhassa kaupungissa ja sunnuntaina poikkesimme vielä iltapäivällä Milanon keskustaan ostoksille ja katselemaan nähtävyyksiä. Ehdimme siis tehdä aivan valtavasti kolmessa päivässä Italiassa, mutta lagotot olivat tietysti reissumme ykkösasia!!

Lagottojen tämä kevät erikoisnäyttely järjestetään aina perinteikkäästi Volta Mantovanassa, joka on Mantovan kaupungin yksi aivan ihastuttava kylä. Mantovassa sijaitsevassa museossa on esillä se kaikkein vanhin maalaus, jossa lagotto esiintyy. Näyttelypaikka tarkalleenottaen on historiallisen linnan Villa Conzagan puisto, joka jo paikkana on aivan ällistyttävän kaunis. Ja jos siihen vielä lisätään kaikki ne ihastuttavat italialaiset lagotot ja mukavat ihmiset niin voiko paljon enempää toivoakkaan! Terhi ja Juha olivat ensimmäistä kertaa Italiassa katsomassa lagottoja ja olivat erityisen innostuneita näkemään näitä kepeästi liikkuvia ja aivan ihastuttavan tyyppisiä koiria! Harmillista, että tällä kertaakaan ei videokameraa tullut mukaan, koska pelkkien valokuvien perusteella on vaikea yrittää saada kerrottua sitä oikeaa, kepeää ja notkean sutjakkaasti liikkuvaa lagoton syvintä olemusta! No ensikerralla sitten videokamera lähtee mukaan aivan varmasti, sen lupaan jo nyt!

Lagotot arvosteli tällä kertaa Domenico Milillo, kennel dei Re d' Abruzzo, jonka monia voitokkaita kasvatteja asustelee Ruosissa Renee Sporre-Willesin Cobby's kennelissä. Mielestäni tuomarin linja oli todella selkeä ja hän perehtyi kaikinpuolin koiriin syvällisesti ja asiantuntevasti. Lähes kaikissa luokissa olisimme Terhin kanssa järjestäneet koirat samoin, vaikkakin luokat olivat korkeatasoisia ja kilpailu oli kovaa. Tuomari kiinitti erityisesti huomiota koirien ylälinjoihin, eikä hän sallinut niissä minkäänlaista pehmeyttä. Jos koiralla oli hiukakankin pehmeä selkälinja, niin se lensi suoraan jonon hännille. Myöskin koiran ylipainosta hän huomautti välittämästi, mutta yhtään niin lihavaa lagottoa ei näyttelyssä nähnyt mitä Suomen näyttelyissä näkee jatkuvasti. Lagotto on Italiassa kepeä työkoira, jonka liikkeet ovat lentävät ja iloiset. Monilla esittäjillä oli todellisia vaikeuksia pysyä koiriensa perässä! Näyttelyssä henki oli kaikinpuolin todella mukava. Kasvattajat juttelivat lähes kaikki iloisesti keskenänsä ja myös muiden hyvistä tuloksista osattiin iloita. Meihin suhtauduttiin myös todella iloisesti ja postiviisesti ja monien kasvattajien kanssa oli erittäin mukava ja rakentava keskustella. Kasvatustyöstämme oltiin vilpittämästi kiinnostuneita ja innostuneita ja seuraavaa reissua varten sateli kyläkutsuja. Ja mikä oleellisinta ja tärkeintä, näimme monia uusia ja erittäin mielenkiintoisia koiria!

Seuraavassa näyttelyn tuloksia ja kuvasatoa:

 


Paras narttu, Italian valio Brennj Delle Farnie ja paras uros ja rotunsa paras, Peter
Paras Uros- kilpailu
1 Peter 2 Ioris delle Farnie 3 Fedro delle Farnie
Paras Narttu- kilpailu
1 Brennj delle Farnie 2 Kali' delle Farnie 3 Sana


Urosten valioluokka

1 Italian valio Ioris delle Farnie ( Italian valio Dex delle Farnie - Bertilla delle Farnie)
syntynyt 1.11.2001 LIR 02/49982 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

2 Italian valio Elliot della Cascinetta ( Red - Liz) syntynyt 28.5.2002 LIR 02/128621
Omistaja ja kasvattaja Ferninando Bassi

3 Italian valio Dex delle Farnie ( Tao - Popolano Ledi) syntynyt 30.7.1999
LIR 00/22993 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

Ioris delle Farnie
Elliot della Cascinetta

Urosten avoinluokka

1 Fedro delle Farnie ( Clean - Italian valio Fly delle Farnie) syntynyt 1.1.2003 LIR 04/19475
Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

2 Matt ( Bruk - Manola) syntynyt 30.4.2003 LIR 04/28638
Omistaja ja kasvattaja Mario Morara

3 Lux delle Farnie (Italian valio Diabolik delle Farnie - Italian valio Domitilla delle Farnie)
syntynyt 1.1.2004 LIR 04/64310 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

4 Bengy ( Red - Chiara) syntynyt 11.4.2002 LIR 02/99068
Kasvattaja Terzilio Paolini Omistaja Ferninando Bassi

5 Sansone ( Alexander - Coca) syntynyt 20.5.2001 LIR 01/136556
Omistaja ja kasvattaja Fabrizio Govi

 

Urosten nuortenluokka

1 Peter ( Red - Heidi) syntynyt 5.4.2004 LIR 04/99257
Kasvattaja Paolo Nardi Omistaja Ferninando Bassi

2 Pan ( Morgan - Perla) syntynyt 3.6.3004 LIR 04/114711
Omistaja ja kasvattaja Piera Piancastelli

3 Benito ( Italian valio Tartufo delle Farnie - Penelope) syntynyt 22.12.2003
LIR 04/72219 Omistaja ja kasvattaja Fabio Federici


Urosten pentuluokka
1 Ettore ( Aramis - Penelope) syntynyt 27.8.2004
LIR 05/4087 Omistaja & kasvattaja Fabio Federici

Narttujen valioluokka

1 Italian valio Brennj delle Farnie ( Italian valio Bill delle Farnie - Italian valio Ciribilla delle Farnie) syntynyt 8.5.2005 LIR 02/136948
Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

2 Italian valio Ciribilla delle Farnie ( Popolano Ango - Linda)
syntynyt 29.7.2002 LIR 01/50743
Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

Peter voittajana näyttelyssä
Peter työntouhussa tryffelimetsällä
Matt näyttelyssä
Matt löytämässä tryffeleitä
Näyttelyissä voitokas Brennj on myö erittäin aktiivinen ja puuhakas tryffelimetsällä

Narttujen avoinluokka

1 Kali' delle Farnie ( Italian valio Diablik delle Farnie - Italian valio Domitilla delle Farnie)
syntynyt 1.1.2004 LIR 04/64304 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei

2 Walpavincente delle Farnie ( Waldo - Dea) syntynyt 27.8.2001 LIR 02/19574
Omistaja ja kasvattaja Luciano BErnabei

3 Luna ( Tommy delle Farnie - Carol di Casa Cleo) syntynyt 15.5.2000 RISM 8.01/03
kasvattaja Marino Ricci Omistaja Serena Bernardi

4 Jenny ( Bruk - Jolie) syntynyt 24.9.2003 LIR 04/29703
kasvattaja Alessandro Baroncelli Omistaja Mario Morara


Narttujen junioriluokka

1 Sana (Morgan - Gaia) syntynyt 22.4.2004
Kasvattaja Riccardo Sani Omistaja Piera Piancastelli

2 Vadrouille Du Mas De Regnard ( Toscan De La Metaire Boisee - Dea)
Kasvattaja Cristine Ollier Omistaja Ollier Cristine&Stephane Vernaud


Kim (Trettisfarnie - Rosy) syntynyt 12.5.2003 LIR 04/30562
Kasvattaja Luigi Bernardi Omistaja Alvaro Leoni
Fedro delle Farnie ( Clean - Italian valio Fly delle Farnie) syntynyt 1.1.2003 LIR 04/19475 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei
Lux delle Farnie (Italian valio Diabolik delle Farnie - Italian valio Domitilla delle Farnie)
syntynyt 1.1.2004 LIR 04/64310 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei
Charlie ( Bobo - Peggy delle Farnie) syntynyt 29.12.2003 LIR 04/40140
Omistaja ja kasvattaja Giuseppe Busi
Aramis (Tango - Susifarni) syntynyt 2.10.2003 LIR 04/48555
Omistaja ja kasvattaja Fabio Federici
Eolo Del Monte Della Dea (Taro del Monte della Dea - Italian valio Pompea)
Kasvattaja Fabrizio Caira Omistaja Luca Rondini
Sansone (Italian valio Alexander - Coca) Syntynyt 20.5.2001 LIR 01/136556
Omistaja ja kasvattaja Fabrizio Govi
Ultra Plus Nec Delle Farnie (Trillyvid delle Farnie - Scheffelfältets Unita) Syntynyt 15.1.2003
LIR 03/61775 Kasvattaja Luciano Bernabei Omistaja Brigitte Bego Luparc
Bengy ( Red - Chiara) Syntynyt 11.4.2002 LIR 02/99068
Kasvattaja Terzilio Paolini Omistaja Ferninando Bassi
Ventoux Du Mas De Rognard ( Toscan de la Metaire Boisee - Dea) Syntynyt 2.6.3004 LOF 000148
Omistaja ja kasvattaja Cristine Ollier ja Stephane Vernaud
Kali' delle Farnie ( Italian valio Diablik delle Farnie - Italian valio Domitilla delle Farnie)
syntynyt 1.1.2004 LIR 04/64304 Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei
Rimba delle Farnie (Italian valio Tim - Dimy delle Farnie) syntynyt 28.2.2001
LIR 01/140905 Kasvattaja Luciano Bernabei Omistaja Antonio D'Oro

Luna ( Tommy delle Farnie - Carol di Casa Cleo) syntynyt 15.5.2000 RISM 8.01/03 kasvattaja Marino Ricci Omistaja Serena Bernardi

Walpavincente delle Farnie ( Waldo - Dea) syntynyt 27.8.2001 LIR 02/19574
Omistaja ja kasvattaja Luciano Bernabei
Jenny ( Bruk - Jolie) syntynyt 24.9.2003 LIR 04/29703
kasvattaja Alessandro Baroncelli Omistaja Mario Morara

Uzes Du Domaine De L'Aroile (Naxos delle Farnie - Lara del Ginestreto) syntynyt 27.5.2003
LOF 0076/00026 Omistaja ja kasvattaja Brigitte Bego Luparc

Saetta ( Italian valio Alexander - Coca) syntynyt 20.5.2001 LIR 01/136559
Kasvattaja Fabrizio Govi Omistaja Severino Grilli
Beggy delle Farnie (Italian valio Diabolik delle Farnie - Nike delle Farnie) syntynyt 28.2.2001 LIR 01/140883 Kasvattaja Luciano Bernabei Omistaja Giuseppe Busi
Tässä siis alkuun kuvia ja hieman tekstiä. Yritän kirjoitella juttua enemmän ja lisäillä kuvia kunhan vain ehdin. Etenkin tryffelikokeesta tulee myöhemmin lisää juttua ja yleisesti lagottojen tyypistä ja trimmauksesta. Olisin niin ihana, jos mahdollisimman moni kasvattaja ja harrastaja saisi mahdollisuuden vierailla rodun kotimaassa, jotta me kaikki muistaisimme toiminnassamme, että lagotto on italialainen rotu ja meidän kaikkien tulis arvostaa ja kuunnella italialaisten kasvattajien ja harrastajien mielipiteitä ja ohjeita.
Yhtään kuvaa tai tekstiä tältä sivulta ei saa julkaista missään tarkoitukessa ilman Senja Mäkisen lupaa!!
Takaisin etusivulle
Takaisin etusivulle